Milloin viimeksi näin auringon?
Kävin hiihtämässä tänään ensimmäistä kertaa tänä vuonna.
Edellisestä kerrasta onkin vierähtänyt hetkinen!
Kehoni tosin muisti kaiken. Myös sen jäkityksen, mikä
jalkapohjiin tulee silloin, kun pitkästä aikaa ensimmäistä kertaa taas hiihtää.
Aina sama juttu, vaikka kuinka lämmittelisi ja venyttelisi ennen hiihtämistä.
Kehomme ovat kuulemma viisaita. Muistavat kuulemma kaiken
Muistaakohan kehoni sen, miltä tuntuu olla samassa
kokoushuoneessa työkavereiden kanssa tai samassa luokkatilassa opiskelijoiden
kanssa, kunhan sinne asti päästään! Miltä tuntuu se, ettei tarvitse ilmaisuaan ja
olemistaan enää rajoittaa pelkkään ruutuun tai verkkoon. Miltä tuntuu lounastaa yhdessä työkavereiden kanssa, juoda kupponen teetä jutustellen ja
valittaen ruuhkasta, pitkistä jonoista ja täyteen varatuista pöydistä.
Ikävöin sitä.
Olen jo aikalailla väsynyt pelkkään etätyöhön ja pelkkään
verkossa tapahtuvaan vuorovaikutukseen työkavereiden ja opiskelijoiden kanssa.
Ehdotankin, että aletaan jo nyt suunnittelemaan kaikkea
sitä, mitä voidaan tehdä taas jonkinlaisessa uudessa normaalissa! Oikeita seminaareja eikä vaan
webinaareja.
Tai paremminkin: Oikeita seminaareja, jotka ovat samalla webinaareja,
lähinä ja etänä, hybridisti. Oikeita
kokouksia lähinä ja etänä, yhtäaikaisesti. Varmistaen, että kaikilla on
yhtäläinen mahdollisuus osallistua, että jokainen voi valita, miten osallistuu.
Hei, mehän on opittu aika paljon saavutettavuudesta ja tasavertaisten
osallistumismahdollisuuksien tarjoamisesta, vai mitä.
Eikun käytäntöön vaan.
- Ai niin, ja aurinko! Melkein näinkin vilahduksen tänään
pilvien läpi! Pitkästä aikaa!
Tässä valokuva parin viikon takaa, jotta muistan, mitä
aurinko voi tehdä.
Comments
Post a Comment