Burning Bright

Pakkopullaa? Kuva: Pixabay Itä-Suomen yliopiston johdon järjestämät Tietotori-infotilaisuudet ovat alusta asti olleet parasta mahdollista työhyvinvoinnin edistämistä. Virallisen info-striimin rinnalla kulkee nimittäin presemo-chätti, joka mahdollistaa nimettömän kommentoinnin tiedotustilaisuuksien aikana. Näistä presemo-chäteistä on tullut varsinkin koronan aikana mitä parhain itselle nauramisen ja huumorin lähde - naurun parantava voima on tullut taas omakohtaisesti todistettua. Jos otat itsesi ensin liian tosissaan, älä huoli,   pian jo räkätät kaksinkerroin. Esimerkiksi tänään 18.3. klo 15-16 järjestetyn tietotorin yhteydessä lanseerattiin seuraavat tunnisteet: #pakkopulla: Kun työnantajan pelätään järjestävän pakollisia samanaikaisia nettikahvitteluhetkiä yhteisöllisyyden rakentamiseksi. #kaktus tai #KaktusAhterissa: Kun presemossa vain vingutaan ja valitetaan kaikesta. Mikään ei ikinä toimi, mikään ei ikinä ole kunnossa, kaikki menee aina pieleen. Alaluokat: #KaktusviinaaAhter...

Kuva: Päivi Tauru. Suomenpystykorva Virkalan Kaarina eli Kaja Teams-palaverissa. *) Hee. Nyt pätkii. Ee kuulu. Laetappa mikki piälle. Kokkeile uuvvestaan. Joolu on tulossa, pitkä syksy takana, ja alakaapi jo väsyttee... joko piäsis ulos lummeen telemimmään! Kuva: Päivi Tauru. Suomenpystykorva Virkalan Kaarina eli Kaja Teams-palaverissa. *) Toivosin kuitenniin, että miunkin näkökulumastain mietittäissiin joskus etäpalavereita ja etäopetukssii. Esimerkiks en niä kaikkia värejä. Haestasin kyllä kaeken tosj hyvin, mutta netin kaatta ee sua vielä hajuja jaettua. Voe harmi. Ruutuakkii voep jakkaa, ja iäniä, no miksee sitten hajuja... suatikka makuja! Sitten on tosj vaekkeeta yrittää vuan istua ruuvvun iessä koko aejjan. Eehän siinä jaksais olla, paitsi emännän sylissä. Miusta emännän rapsutukset on paljon kivemppoo ko luentojen seurraamminen ruuvvulta. Ne silitykset jottain miulle kerttookin välittämisestä - luento, eepä juur. Eekö sitä nyt voes jotennii silittee sieltä netinkin kaa...

Tänä vuonna Yliopistopäivän teemana on Koronan varjossa 2020 - vieläkö riittää virtaa työn kehittämiseen? Virta työn kehittämisessä on minusta vähän niin kuin...  kupliva, energinen, voimaannuttava tunne. Vieläkö siis riittää kuplivaa tunnetta työn kehittämiseen.  Image by  Prawny  from  Pixabay   Olen koronamaaliskuusta lähtien yrittänyt saada jotain muutakin kuplimaan. Olen yrittänyt saada vaaleaa hapanjuurta toimimaan gluteenittomana versiona, eli kuplimaan ja kuohumaan, ja sitä myötä kohottamaan gluteenitonta taikinaa. Voi, mikä oppimisprosessi se on ollutkaan: reilu puoli vuotta takana, ja vieläkin jatkuu.  Siirryin gluteenittomaan ruokavalioon muutamia vuosia sitten. Parhaimpia neuvoja gluteenittomaan leivontaan olen löytänyt englanninkielisestä maailmasta netin kautta. Hapanjuurileivonnasta innostuin viime vuonna. Ensin etsin mitä tahansa hapanjuuriblogeja ja -ohjeita. Ajattelin, että varmasti vehnäjauhot voi korvata muilla jauhoilla ihan itseki...

Meille opettajille on kerrottu jo pitkään, että opetusta pitäisi digitalisoida, siirtää virtuaaliseen ympäristöön. Tuosta vaan, ota käyttöön se ja tämä ohjelma, nämä digitaaliset alustat, loraus virtuaalisia oppimisympäristöjä, ripaus äppejä, hyppysellinen oppeja, sirottele sekaan laivstriimiä, hämmennä mukaan videoita, tallenna, editoi, jaa pilvestä, ai niin ja muista lisätä tekstitykset tai sitten ota videot pois hetimiten.    “Tiedosto ei aukea,” “Video ei toimi,” “Miksi en kuule mitään,” “En pääse kirjautumaan sivulle”. Error, error. Tyger! Tyger! burning bright... Hyppysellinen oppeja? Niitä on tosiaan tulvinut eri tuuteista koronakevään myötä. Best practices, hyviä malleja, tsekkaa nämä viisi keinoa verkkovälitteisen opetuksen sujumiseksi, lue nämä yhdeksänkymmentäviisi virtuaalisuuden katedraalin oveen naulattua online-teesiä, hei plagioiko opiskelijasi ja huijaako etätenteissä - tässä sulle algoritmiä ja valvontakamerapalvelua. Paljasta pinnarit: kysy yllättäviä yk...

Kuva: Susanna Kohonen. St.Columba's Bay, Ionan saari , Iso-Britannia.   Jatulintarha mietiskelykävelyä varten. Kuinka osuvaa, että blogini aloituspäivä sattuukin maailman mielenterveyspäivän yhteyteen. Useita vuosia sitten ymmärsin ja hyväksyin, että opettajan työni ei enää koskaan olisi samankaltaista kuin aiemmin. Mietin pitkään ja hartaasti, haluanko jatkaa enää opetusalalla. Koska halusin, pohdin, kuinka tekisin työni jälleen itselleni mielekkääksi. Nimittäin noin 80% opetustyöstäni muuntui etä- ja monimuoto-opetukseksi. Minulta, joka uskon vuorovaikutukseen, kokemukselliseen oppimiseen, toiminnallisiin työmuotoihin - toisin sanoen ihmisten välille muodostuvaan yhteyteen ja sen taikaan. Se ei mitenkään voi syntyä, niin ajattelin, virtuaalisissa ja digitaalisissa ympäristöissä. Halusin olla holistinen. Opetustyö muuttui yksinään tietokoneen ruudun ääressä puurtamiseksi. Niska ja hartiat jumittivat, rannekanavat eivät tykänneet, iskiaskin iski. Ennen kaikkea mielenmaisemani s...