Miten toimintatavat muovaavat oppimisympäristöä? Välittämisen pedagogiikka ja alkuperäiskansojen viisaus

 

Stonehenge, jota voidaan pitää kulttuurin tuotoksena. Entä sen rakentamisen prosessit, protokollat, syyt, konteksti? Kuva: Pixabay.

 

Viisaus ei ole kulttuurin tuotoksissa, vaan kulttuurin prosesseissa ja protokollissa.

(Yunkaporta 2023, Right Story, Wrong Story: Adventures in Indigenous Thinking, s. 201, oma suomennos).

Tämän lainauksen myötä haluan kutsua meidät pohtimaan siitä, miten hahmotamme vuorovaikutuksen, ihmissuhteiden ja välittämisen merkityksen opetustyössä. Maailmassa, jossa usein keskitytään vain valmiisiin lopputuloksiin (siihen, mitä luomme, mitä tuotamme, mitä luulemme tietävämme, mitä käytämme, esim. kirjoja, tekstejä, taidetta, musiikkia, jne.), Yunkaporta muistuttaa meitä siitä, että todellista viisautta ei pidä etsiä kulttuurin tuotoksista, vaan tuotoksia toisintavista vuorovaikutteisista järjestelmistä. Yunkaporta käyttää termiä protokolla viitatessaan tällaisiin toimintatapoihin ja käytäntöihin, joita kuhunkin Australian alkuperäiskansaan kuuluvan tulee noudattaa eläessään ja toimiessaan kulttuurinsa mukaisesti.

Opettajana koen tämän näkökulman pysäyttäväksi, kun yhdistän sen välittämisen pedagogiikkaan (pedagogies of care, pedagogies of kindness, ks. Noddings 1982; 1992; 2003; Denial 2024). Välittämisen pedagogiikka ei tarkoita pelkkiä strategioita tai malleja, se tarkoittaa olemisen tapoja. Välittämisen pedagogiikka tulee esiin menettelytavoista, joita toteutamme päivittäin: miten kuuntelemme, miten reagoimme, miten luomme tilaa toisille. Välittämisen pedagogiikka perustuu vastavuoroisuuden ja kunnioituksen prosesseihin, jotka muovaavat vuorovaikutustamme opiskelijoiden ja kollegoiden kanssa.

Tässä blogissa haluan tutkia, mitä voisi tarkoittaa, jos ajatellaan pedagogista hyvinvointia ja välittämisen pedagogiikkaa sisäistettynä kulttuurisena prosessina sen sijaan, että se olisi vain erillinen ohjeistus, jota toteuttaa. Miten voimme suunnitella oppimisympäristöjä, jotka kunnioittavat vuorovaikutukseen perustuvaa viisautta sen sijaan, että ne painottaisivat pelkkiä lopputuloksia? Ja miten alkuperäiskansojen tietämys, kuten Yunkaporta ja monet muut sen sanoittavat, voi auttaa meitä näkemään yhteisen hyvinvoinnin käytäntönä (protokollana) ja olemisen tapana?

Opetuksen ytimessä

Ymmärtääksemme Yunkaportan lainauksen pedagogisia vaikutuksia, meidän on ensin tarkasteltava hänen tekemäänsä eroa kulttuuristen asioiden ja kulttuuristen prosessien ja protokollien välillä. Länsimaisessa maailmankuvassa kulttuuri nähdään usein staattisena objektina, jota tutkitaan, säilytetään tai jonka tuotoksia esitellään. Tämä voi johtaa siihen, että keskitytään muutamiin faktoihin kontekstin sijaan tai lopputuloksiin suhteisuuden sijaan.

Sen sijaan alkuperäiskansojen tietojärjestelmät, kuten se, johon Yunkaporta nojaa, korostavat relationaalisuutta, suhteisuutta. Tieto ei ole hyödyke vaan elävä käytäntö, joka on juurtunut siihen, miten ihmiset suhtautuvat ja ovat vuorovaikutuksessa toisiinsa, maahan ja ihmistä laajempaan maailmaan. Nämä protokollat eivät ole kirjoitettuja sääntöjä vaan kehollisia, suhteistettuja olemisen tapoja, kuten syvällistä kuuntelua, kunnioituksen osoittamista, vastuun jakamista ja ylilajisen tasapainon ylläpitämistä.

Tämä suhteisuuden ontologia kutsuu meitä näkemään opettamisen ja oppimisen tekoina, jotka perustuvat vastavuoroisuuteen ja herkkyyteen. Välittämisen pedagogiikka ei tarkoita tunnepitoisia, herkisteleviä täydennysosioita ”varsinaisen” opetuksen oheen. Välittämisen pedagogiikka on itse asiassa merkityksellisen opetuksen ytimessä.

Yunkaportan työ resonoi myös käsitteen ”kulttuurinen rajapinta” kanssa, jossa alkuperäiskansojen ja eurosentrismiin perustuvat järjestelmät kohtaavat dialogissa. Tällä rajapinnalla voimme osallistua kahdensuuntaiseen oppimiseen, joka korostaa, että viisaus ei synny yhden järjestelmän sulauttamisesta toiseen, vaan jännitteiden, mahdollisuuksien ja jopa paradoksien navigoinnista eri järjestelmien välillä. Tämä vaatii nöyryyttä, avoimuutta ja sitoutumista protokolliin, jotka kunnioittavat erilaisuutta.

Tässä valossa välittämisen pedagogiikka ei tarkoita vain eettisiä valintoja vaan epistemologista sitoutumista. Tällainen sitoutuminen kutsuu meitä näkemään opetustilanteet tapahtumana, jossa tieto syntyy yhteisessä vuorovaikutuksessa, jossa välittäminen ja ystävällisyys ovat yhteisön ylläpitämisen protokolla, ja jossa viisaus löytyy ei siitä, mitä opetamme, vaan siitä, miten opetamme – ja miten yleensä ottaen elämme.

Esimerkinpoikasia

Omassa opetustyössäni olen huomannut, että välittämisen pedagogiikka on vahvimmillaan, kun se syntyy opettajan mallintamista jaetuista, yhdessä luoduista prosesseista. Esimerkiksi tänä syyslukukautena kutsun opiskelijat kokeilemaan kanssani agenttia, jonka loin M365 Copilotissa: Academic English Writing Support. Tulemme yhdessä luomaan kehotteita, reflektoimaan botin antamaa palautetta sekä analysoimaan sen vastauksia. Tämä siirtää painopistettä yhteiseen tutkimiseen, jossa välittäminen toteutuu avoimen dialogin ja vastavuoroisen kunnioituksen kautta.

Toinen esimerkki voisi olla eräs seminaari, jossa puhuin tekoälyn kriittisestä ja monipuolisesta käytöstä kielten opetuksessa. Sen sijaan, että olisin esittänyt viimeisteltyä argumenttia puheenvuorossani, valitsin haavoittuvuuden mallintamisen. Kerroin avoimesti omista epävarmuuksistani ja kutsuin kollegat tekemään samoin. Tämä ”avoimuuden protokolla” loi tilan, jossa välittäminen ei ollut vain toivottavaa vaan rakenteellisesti tuettua. Välittämisen pedagogiikka ei ole vain ikään kuin jokin tunne-extra, jonka lisäämme opetus- ja kehittämistyöhömme; se on toisten huomioimisen tila, jonka luomme tavoitteellisella toiminnalla.

Olen myös huomannut, että kun opiskelijoita kutsutaan osallistumaan keskusteluun siitä, miten luomme toisillemme turvallisen tilan, oppimisympäristöstä tulee inklusiivisempi ja huomaavaisempi. Yhteinen keskustelu sisältää yhteisen sopimuksen mm. luottamuksellisuuden varmistamisesta, vertaispalautteen antamisen tavoista tai siitä, miten pienryhmäkeskusteluita ja yhteistyötä ja toisten panosta kunnioitetaan. Nämä protokollat, vaikkakin yksinkertaisia, kantavat syvää viisautta. Ne opettavat meille, että välittäminen on herkkyyttä toisten läsnäololle ja siihen vastaamista.

Kaikissa näissä esimerkinpoikasissa painopiste on siinä, miten teemme asioita – ei vain siinä, mitä teemme. Tämä on Yunkaportan ajatuksen ydin: Viisaus todentuu niissä protokollissa, joita toteutamme, prosesseissa, joita ylläpidämme, ja suhteissa, joita vaalimme.

Lopuksi: Kutsu reflektioon

Opettajina tasapainoilemme jatkuvasti järjestelmien, rakenteiden, spontaaniuden, opetussuunnitelman ja yhteisöllisyyden edistämisen välillä. Yunkaportan muistutus siitä, että viisaus elää prosesseissa ja protokollissa eikä kulttuurisissa tuotoksissa tai lopputuloksissa, tarjoaa meille mahdollisuuden hahmotella erilaista näkökulmaa pedagogiseen hyvinvointiin.

Välittämisen pedagogiikka ei ole pelkkiä strategioita, joita toteutetaan; se on suhteita, joita vaalitaan. Se kutsuu meitä kuuntelemaan tarkemmin, toimimaan tarkoituksellisemmin ja kunnioittamaan viisautta, joka on läsnä jokapäiväisessä vuorovaikutuksessa. Olipa kyseessä kurssin suunnittelu, kokouksen fasilitointi, kokoukseen osallistuminen tai opiskelijan sähköpostiin vastaaminen, päätämme aina, minkälaisen protokollan mukaan toimimme – joko sellaisen, joka voi vahvistaa hyvinvointia tai sellaisen, joka voi murentaa hyvinvointia. Kummanko valitsemme?

Lopuksi kutsun meitä pohtimaan:
Mitä protokollia/toimintatapoja ylläpidämme opetustyössämme?
Mitkä prosessit muovaavat tapaa, jolla huolehdin opiskelijoistani, kollegoistani ja itsestäni?
Miten voisimme yhdessä kehittää pedagogiikkaa, joka edistää hyvinvointia?