Paradoksista paradigmaksi

Tänä vuonna Yliopistopäivän teemana on Koronan varjossa 2020 - vieläkö riittää virtaa työn kehittämiseen?

Virta työn kehittämisessä on minusta vähän niin kuin...  kupliva, energinen, voimaannuttava tunne. Vieläkö siis riittää kuplivaa tunnetta työn kehittämiseen. 



Image by Prawny from Pixabay 

Olen koronamaaliskuusta lähtien yrittänyt saada jotain muutakin kuplimaan. Olen yrittänyt saada vaaleaa hapanjuurta toimimaan gluteenittomana versiona, eli kuplimaan ja kuohumaan, ja sitä myötä kohottamaan gluteenitonta taikinaa. Voi, mikä oppimisprosessi se on ollutkaan: reilu puoli vuotta takana, ja vieläkin jatkuu. 

Siirryin gluteenittomaan ruokavalioon muutamia vuosia sitten. Parhaimpia neuvoja gluteenittomaan leivontaan olen löytänyt englanninkielisestä maailmasta netin kautta. Hapanjuurileivonnasta innostuin viime vuonna. Ensin etsin mitä tahansa hapanjuuriblogeja ja -ohjeita. Ajattelin, että varmasti vehnäjauhot voi korvata muilla jauhoilla ihan itsekin. Vihdoin älysin siirtyä nimenomaan gluteenittomia hapanjuuria käsitteleviin blogeihin ja ohjeisiin. 

Samat säännöt eivät päde gluteenillisen ja gluteenittoman leivonnan välillä. Vehnäjauho-ohjetta ei voi noin vain muuttaa gluteenittomaksi ohjeeksi, omasta päästä, ellei halua taatusti pilalle mennyttä lopputulosta. Kokeile vaikka. Minunkin piti oppia tämä viisaus kantapään kautta. Olen nimittäin ollut vehnäjauhokaudellani taitava leipoja, ja uskoin, että pystyn ihan helposti itsekin muuntamaan ohjeeni gluteenittomiksi.

Analogian kaltaisesti edellä kuvailtu koskee myös lähiopetuksen ja etäopetuksen välistä eroa. Jos otan vain suoraan jotain lähiopetuksessa käyttämistäni materiaaleista ja metodeista ja lataan ne virtuaaliseen oppimisympäristöön nettiin... mitä seuraa? Taatusti toimimaton lopputulos. 

Niin sen loogisesti pitääkin olla, koska verkkovälitteinen vuorovaikutus, oppiminen ja opetus ovat aivan eri maailma, aivan eri paradigma, jota säätelevät aivan eri lainalaisuudet kuin samassa tilassa läsnäollen, lähikontaktin kautta tapahtuva vuorovaikutus, oppiminen ja opetus. Gluteeni puuttuu, eli sidosaine puuttuu. Sitä täytyy yrittää korvata joillain muilla keinoilla. Mainioita neuvoja saa sellaisilta, joilla on jo paljon enemmän näkemystä ja kokemusta.

Sain Itä-Suomen yliopiston Taitava opettaja -palkinnon vuonna 2018. Taitava opettajuus on mielestäni koko opettajuuden ja ammatti-identiteetin jatkuvaa uudestaan hahmottamista.



Image by Pexels from Pixabay

Oma opettajuuteni on muokkautunut kriittisen digitaalisen pedagogian (Critical Digital Pedagogy) myötä entistä kokonaisvaltaisemmaksi, humanistisemmaksi inhimillisyyden ja vuorovaikutuksen ymmärtämiseksi. 

Muutamia vuosia sitten en olisi tätä ikinä uskonut myöntäväni. Ajattelin, että ainoastaan suorittamani draamapedagogin opinnot voisivat edustaa kokonaisvaltaisuutta ammatti-identiteettini rakentamisessa. Haavekuvani oli mielestäni paradoksi: kokonaisvaltaisen ihmiskuvan ja digitaalisen pedagogian yhdistäminen. Luulin, että verkkovälitteisyys veisi iäisesti yhä kauemmas pois inhimillisyydestä. 

Mutta onneksi paradoksit ovat hyviä: "Paradoxes focus our attention, and we think harder," paradoksit saavat meidät keskittymään paremmin ja ajattelemaan tarkemmin, kuten fysiikan Nobel-palkinnon voittaja Frank Wilczek on sen ilmaissut.

Tutustuin kriittisen digitaalisen pedagogian periaatteisiin ja porukoihin.

Image by Prawny from Pixabay

On varmaan fiksu jo tuo minun kantapääni. Ja gluteeniton vaalea hapanjuureni alkoi kuplia ja kuohahdella! Lisäksi opettelin sen tarvitsemia kohotusaikoja ja taikinan koostumusta. Nyt juuresta voi leipoa mitä kuohkeimpia ja herkullisimpia gluteenittomia leipiä, sämpylöitä, skonsseja, lettuja, vohveleita, corn breadiä... Siitä on tullut ylin ystäväni, vaikka ensin meinasin luovuttaa.



Image by Susanna Kohonen
 
 
Lähde: 
Wilczek, F. (2005). Nobel Lecture: Asymptotic freedom: From paradox to paradigm. Rev. Mod. Phys. 77, 857 – https://link.aps.org/doi/10.1103/RevModPhys.77.857

Comments