Digital Universities Europe: Ajan ja paikan ylittää välittäminen

THE (Times Higher Education) Digital Universities Europe 2023 -konferenssi järjestettiin Barcelonassa, Universitat Oberta de Catalunyassa, 23.-25.10.2023. Ohjelma sisälsi laajan valikoiman niin pedagogisia, digituen, e-oppimisen tuen kuin pedagogisen johtamisen näkökulmia. Ohjelmassa oli miellyttävä tasapaino ytimekkäitä keynote-puheita, puheenvuoroja ja paneelikeskusteluita, sekä hyviä taukoja ja aikaa verkostoitumiseen, esittelyständeihin tutustumiseen ja keskusteluun.

Ennen kaikkea paikan ja ajan kokemus kampuksella sekä ohjelmakokonaisuus taide- ja kulttuuritutustumisineen tuntui elävöittävän holistiselta, ihmisen kokonaisvaltaisuuden huomioivalta. Myös moniäänisyydelle oli annettu tilaa. Merkillepantavaa oli humanististen ja ihmislähtöisten näkökulmien korostuminen sekä kriittiselle ja luovalle ajattelulle myönteinen ilmapiiri, joka ikään kuin vapaasti soljui Gaudín luonnon inspiroiman arkkitehtuurin tilojen, valojen ja äänien kautta digitaalisiin pohdintoihimme.

Digipedagogiikan alan johtavat edelläkävijät kannustivat ja neuvoivat, että jos korkeakouluyhteisöinä haluamme pystyä mitenkään valmistautumaan tulevaisuuden ja nykyisyyden, esimerkiksi tekoälyavusteisuuden tuomiin haasteisiin, opetushenkilöstölle pitää antaa aikaa ja mahdollisuuksia paneutua niihin fasilitoidun, avoimen dialogin myötä. He suosittelivat, että tällaista fasilitointia on systemaattisesti resursoitava ja järjestettävä.

“Get your people ready”, korostivat Vijay Kumar (Senior Adviser to the Vice President, Open Learning, MIT, USA) ja prof. Albert Sangrà (UNESCO Chair in Education and Technology for Social Change, Universitat Oberta de Catalunya, Espanja).

Opetushenkilöstön työaikaa pitää voida edes silloin tällöin jyvittää pois kokoaikaisesta täysimääräisestä opetuksesta ammatilliseen kehittymiseen ja opetuksen kehittämiseen.

Tätä työhyvinvoinnillistakin näkökulmaa sekä organisoitua Communities of Practice -vertaistukitoimintatapaa toivat vahvasti esiin edellä mainittujen lisäksi presidentti, prof. Oliver Günther (Universität Potsdam, Saksa), johtaja Nanda Dimitrov (Centre for Educational Excellence, Simon Fraser University, Kanada) ja toimitusjohtaja George Ubachs (European Association for Distance Teaching Universities, Hollanti).

Näihin korostuksiin niveltyi saumattomasti myös oma kutsupuheenvuoroni, jossa esittelin Itä-Suomen yliopiston verkko- ja monimuotopedagogiikan fasilitaattoritoimintaa osana yliopistomme strategista opetuksen kehittämisprosessia. Väitin, että verkko-opetuksen saralla edelleen yksi suurimmista haasteista meille kaikille on niin opiskelijoiden kuin opetushenkilöstön eristäytyneisyyden kokemukset. Ehdotin, että yhtenä vastauksena tähän haasteeseen meistä jokaisen on pohdittava myös omia opetus-, opetusviestintä-, työyhteisö- ja työskentelykäytäntöjämme laajemmin, kriittisen digitaalisen pedagogiikan näkökulmista. Muutoin olemme vaarassa sortua vahvistamaan digitaalisia hegemonioita tai jopa digikolonialistisia toimintatapoja. Inhimillisyyttä, keskinäistä arvostusta, toisistamme ja itsestämme huolenpitämistä tulee pitää toimintamme ohjenuorana. Tähän pystyy meistä jokainen.

Kuva: Susanna Kohonen. La Sagrada Familian keskilaivan länsipuoli, Kristuksen kärsimys -fasaadia kohti.

En ollut hoksannut varata itse ajoissa La Sagrada Familiaan lippua – se olisi pitänyt varmaan varata noin kuukautta etukäteen. Yritin kaivella netistä kymmeniltä palveluntarjoajilta viimeisten ylihinnoiteltujenkin lippujen mahdollisuutta, mutta kaikki oli loppuunmyyty. Olin myrtynyt. Konferenssiin ohjelmaan ei kuulunut suinkaan La Sagrada Familiaa, mutta onneksi pääsimme kuitenkin Gaudín suunnittelman ja rakennuttaman Casa Milàn eli La Pedreran iltaan sijoittuneelle opastetulle kierrokselle. Kierroksen päätti koskettava kattorakennelmiin heijastettu valoshow, jossa kunnioitettiin Gaudín inspiraation lähdettä, luontoa.

Konferenssin viimeisenä iltana päätin käydä eräässä gluteenittomassa pitseriassa, josta ei ollut pitkä matka La Sagrada Familiaan. Illallisen jälkeen kävelin valaistun, massiivisen kirkon ympärillä, jonka viereen oli pystytetty vieläkin massiivisemmat nostokurjet. Projekti on vieläkin vaiheessa. Piti kuulemma valmistua 2026, mutta sitten tuli korona.

Kuva: Susanna Kohonen. La Sagrada Familian Kristuksen kärsimys -länsifasaadi iltavalaistuksessa. 

Kirkko oli turistiosuuksiltaan mennyt kiinni jo tunteja aiemmin. Yllättäen huomasin kuitenkin, että ihmisiä pääsi sisään portista ja turvatarkastuksesta alueelle, jossa luki ”Crypt”. Espanjantaitoni on aika ruosteessa, ja katalaania en nyt osannut kuin ”Bon dia”. Yritin tiedustella englanniksi turvamieheltä, mitä oli tekeillä, mitä kryptassa tapahtui, pääsisikö sinne. Hän ei osannut englantia. Mietin jo, että se siitä sitten.

Onneksi kryptaan oli suunnistamassa paikallinen teini-ikäinen poika, joka tulkkasi kysymykseni turvamiehelle, ja pääsin sisään. Krypta on siis kirkko, ja alueen katolisen seurakunnan iltamessu oli vielä käynnissä. Sinne pääsi mukaan.

Kuva: Susanna Kohonen. La Sagrada Familian kryptakirkko illalla messun päätteeksi.

Kellarikerroksen kryptakirkko oli yhtä suuri kuin keskivertokirkko Suomessa ja ihmisiä täynnä, ehkä parisataa. Löysin istumapaikan takareunoilta. Katalaaninkielinen messu kesti vielä hetken, minkä jälkeen pappi lausui jopa englanniksi, että paikalle sai vielä jäädä, että luvassa oli vielä ilmainen konsertti vierailevalta hollantilaiselta kuorolta. 

”Vau”, ajattelin, ”Mikä mäihä”. Ymmärsin vieressäni istuvien rouvien puheesta, että se oli hollantia, ja kysyin heiltä asiasta.

”Kyllä vain, olemme tämän suuren, tätä reissua varten muodostetun kuoron jäseniä, tämä on musiikkimatkamme. Kaikki eivät mahdu tänään edes laulamaan tänne kryptaan. Esitämme Händelin Messiaan.”

Concert Choir & Orchestra Holland, joka esiintyi La Sagrada Familian kryptakirkossa 25.10.2023. 

Mykistyin. Ja mykistyin toisen kerran. Ja kolmannen kerran.

Händelin Messias on henkilökohtaisesti minulle tärkeä, vaikken oikein osaa kuvailla miksi. Kuuntelin sitä C-kasetilta jo teininä. Asuin Englannissa vuosina 2000–2003, ja sinä aikana pääsin kaksi kertaa Händelin Messias-oratorion esitykseen Lontooseen joulun alla, kerran St. Paul’s -katedraaliin ja toisen kerran Royal Albert Halliin. Suomessa Händelin Messias ei kuulu joulun eikä pääsiäisen perinteisiin, toisin kuin Briteissä.

Kun kuoron solisti aloitti osan “The trumpet shall sound”, kyyneleitä oli turha yrittää pidätellä. “The trumpet shall sound, and the dead shall be raised incorruptible, and we shall be changed. For this corruptible must put on incorruption and this mortal must put on immortality.”

“Me emme kaikki kuole, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa. Pasuuna soi, ja kuolleet herätetään katoamattomina ja me muut muutumme. Tämän katoavan on näet pukeuduttava katoamattomuuteen ja kuolevaisen kuolemattomuuteen.” (1.Kor. 15:51-53.)

Vasta Barcelonan konferenssimatkan jälkeen äitini muistutti minua, että isäkin oli todella pitänyt Barcelonasta; hän oli päässyt käymään siellä IB-lukion opettajien koulutustilaisuudessa. Olin kävellyt pitkin Barcelonaa muistamatta, että isänikin oli täällä kulkenut ja ehkä käynyt samoissa kohteissa kuin minä. 

Isäni äkillisestä kuolemasta on juuri kulunut tasan vuosi. En ole vuoteen kirjoittanut blogiani enkä tehnyt paljon mitään muutakaan kuin pelkästään arjen pyöritykseen vaadittavan. Isän kuolema oli täysin odottamaton ja järisyttävä shokki. Tästä Barcelonan työmatkasta muodostui minulle voimavara, monessa mielessä; niin digipedagogiikan suhteen työkentällä kuin kokonaisvaltaisesti elämänvaihettani ajatellen.

Emme tiedä aikoja emmekä hetkiä, emmekä sitä, mikä on se viimeinen hetki, jonka näemme. Sen isän kuolema totisesti opetti. “Muista kuolemaa mutta älä vaivu epätoivoon,” kehottivat erämaaisätkin. Kuoleman muistaminen ei tarkoita masentumista ja luovuttamista eikä kyynisyyteen tai itsekkyyteen uppoamista. Minulle se tarkoittaa sisäisen katseeni kohdistamista näkymättömään, kontemplaatiota, sekä sitä, kuinka kontemplaatio voisi vaikuttaa arkirutiineissanikin.

Siksi viimeisenä matka-aamuna hankkiuduin La Sagrada Familian liepeille kello kahdeksalta aamulla anelemaan paikkoja opastetuille kierroksille. Ei-oota riitti. En aikonut luovuttaa. Turisti-infon kopilla ystävällinen neuvoja soitti tutulleen, oppaalle, jonka ryhmästä järjestyi vielä yksi paikka samalle iltapäivälle. 

Pääsin siis ihastelemaan sanoin kuvaamatonta tilaa ja valoa, jolla loppuiltapäivän laskeva lokakuun aurinko värjäsi La Sagrada Familian taivaisiin kohoavat ”metsäksi” kutsutut pylväiköt ja vapaan tilan oranssinhehkuisten lasimaalausten läpi. Mikä aarre meille nykypolville, että Gaudí oli pysynyt lujasti kiinni omassa visiossaan useiden aikalaistensa ylenkatseista huolimatta.

Barcelonan konferenssimatkasta tuli minulle virkistävien vetten lähde niin ammattinäkökulmista kuin kokonaisvaltaisesti omassa elämäntilanteessani.

Kuva: Susanna Kohonen. La Sagrada Familian keskilaivan länsipuolelta.