Joutsenen pedagogiikka

Kuva: Ionan saari, Skotlanti.

Kun jouduin muuntamaan kaiken opetukseni verkkoon vuosia sitten, ajattelin, että opettajan urani taitaa kohta riittää minulle. En pidä siis ollenkaan outoina OAJ:n teettämän kyselyn tuloksia, joiden mukaan jopa kuusi kymmenestä opettajasta alkoi harkita ammatinvaihtoa koronan etäopetuspakon aikana.

Aiemmin blogissani olen kirjoittanut paradoksista, jonka kanssa olen paininut useita vuosia: Kuinka yhdistää kokemuksellinen, kehollinen, kokonaisvaltainen oppiminen digitaaliseen pedagogiikkaan. "Luulin, että verkkovälitteisyys veisi iäisesti yhä kauemmas pois inhimillisyydestä," kirjoitin. En ole vielä löytänyt ratkaisua, vaikkakin ratkaisun palasia. On se edelleenkin paradoksi; enhän voi olla virtuaalisesti koskaan samalla tavalla läsnä kuin samassa huoneessa toisten ihmisten kanssa. 

Mutta mystikkojen tavoin uskon pohdiskeluun, sisäiseen katselemiseen eli kontemplaatioon. Toisin sanoen, pohtiessani kahta toistensa vastakohdilta vaikuttavaa asiaa voin jättää vastakohdat välillä omaan rauhaansa ja omaksua levollisen, hyökkäämättömän asenteen mietiskelyyni. Voin ikään kuin katsella mielessäni tätä paradoksia ilman, että pidän sitä paradoksina. Edes vähän aikaa. Ja voi olla, että jonkinlaisia vastauksia alkaa muotoutua. 

Osallistuin Digital Pedagogy Lab (DPL) 2021 -verkkotapahtumaan elokuun alussa. Sen ajaksi valitaan yksi työpaja, tutustutaan monenlaisiin ajatuksia herättäviin materiaaleihin sekä osallistutaan keynote-puheenvuoroihin etänä. Elokuisen DPL:n aikana luin myös uutta suomenkielistä kirjaa merkittävästä ruotsalaisesta taiteilijasta Hilma af Klintistä (1882-1944). Hänen työnsä kuvamaailma alkoi kutoutua yhteen uusia ajatussäikeitä herättäneisiin Digital Pedagogy Labin keskusteluihin. 

Digital Pedagogy Labin innoittavien ja virkistävien keskusteluiden jälkeen hengähdin hieman. Löysin YouTubesta useita tallenteita, joiden aiheena oli Hilma af Klint. Päätin kuunnella Michael Carterin luennon “The Complications of Hilma af Klint”, jonka hän piti elokuussa 2019 Philosophical Research Society'n tiloissa Los Angelesissa, Kaliforniassa.

Sohvalla luentoa seuratessani yhtäkkiä vaikutuin siitä, mitä Carter kertoi af Klintin teossarjasta nimeltä Joutsen (Swan), eli 24 osaa sisältävästä teoksesta, jotka hän maalasi vuosina 1914 ja 1915. 

Joutsen-sarja alkaa vastakohtia kuvaavalla joutsenparilla, joista toinen on musta ja toinen valkoinen ja jotka kohtaavat ikään kuin toistensa peilikuvina horisontissa, keskialalla, nokat ja yhdet siivet toisiaan koskettaen. Sarja kehittyy yhä abstraktimmaksi värien ja muotojen tanssiksi, mutta horisontti kohtaamispisteenä toistuu läpi sarjan (ks. esim. Moderna Museet'in tai Guggenheim'in af Klint -sivustoja).

Carter viittasi esityksessään veedisen perinteen käsitteistöön joutsenta koskien. Joutsenta pidetään viisauden symbolina. Koska joutsen on kotonaan sekä maalla että vedessä, todellisesti viisaiden ihmistenkin pitäisi olla kuin kotonaan niin näkyvän kuin näkymättömän suhteen.

“The Swan is equally at home on land and water; similarly, the true sage is equally at home in the realms of matter and of spirit.” (…) 

(Paramahansa Yogananda, God Talks with Arjuna – The Bhagavad Gita.)

Hilma af Klintin Joutsen-sarja voidaan varsin hyvin nähdä ja tulkita tästä näkökulmasta, ikään kuin sekä näkyvän että näkymättömän todellisuuden sisäisenä katsomisena.

Myöhemmin epämääräiset digipedagogiikan ajatukseni saivat reflektointipintaa af Klintin teoksissa, elokuisessa kotipihassamme mäntymetsän kupeessa, lämpimän tuulen humistessa ylhäällä oksistoissa, ilta-auringossa säihkyvien sudenkorentojen, lepattelevien amiraaliperhosten ja tummien suruvaippojen lennellessä pääni yllä. Kuuntelin toiselta puolelta maapalloa lähetettyä keynote-puhetta lusikoidessani mustikoita pakastepusseihin.

Näitä molempia tulisin arvostamaan pitkin pimeää suomalaista talvea. Myöhemmin illalla istuin pihakatoksen nuotion äärellä tulen loimussa, lempeästi palavan koivupilkkeen tuoksussa.  

Mieleeni tuli joutsenen pedagogiikka. Joutsenen, joka on yhtä aikaa sekä musta että valkoinen, ja kaikkea siltä väliltä, realistisesti ja abstraktisti, kuten af Klintin teoksessa. Sekä täysin kokonaisvaltaista, kehollista, kokemuksellista että täysin verkkovälitteistä voidaan tarkastella rinta rinnan, vierekkäin; ne molemmat ovat yhtä todellisia ja "kohtaavat horisontissa" myös omassa toiminnassani opettajana. Haluan, että ne kohtaavat toisensa myös omassa toiminnassani täysin verkkovälitteisessä opetuksessa. Kuinka tämä voi tapahtua? 

Jatkuu seuraavassa osassa!